"Although deep down, you know you don't miss a place, but a strange and magical conjunction of the right place, the right moment and the right people. That year when you traveled, when you shared your life with special ones, when you were so happy. There's a tiny bit of who you were scattered among all the places you've lived in, but sometimes going back to that place is not enough to stop missing it"
Tämä tiivistää tuntemukseni vaihtovuodestani kertakaikkisen täydellisesti. Se tuli ihan sattumalta vastaan tällaisella sivustolla. Kaipuu Chesteriin on hetkittäin aivan valtava, mutta toisaalta tiedostan, että ilman niitä kaikkia tärkeitä ihmisiä takaisin palaaminen ei olisi sama asia. Vaihtovuosi oli ehdottomasti tähänastisen elämäni parasta aikaa ja todellakin suosittelen kaikkia lähtemään ulkomaille katsomaan maailmanmenoa jossain vaiheessa elämää. Kokemus voi olla jotain elämää mullistavaa.
Tämä on tämän blogin viimeinen postaus. Olen saanut kaiken sanottavani kirjoitettua, joten hyvästien aika on tullut. Nautin kovasti bloggaajan roolistani ja olen iloinen, että olen saanut jakaa tämän hienon kokemuksen teidän kaikkien lukijoiden kanssa. Blogi on myös oma matkapäiväkirjani, jonka pariin on hyvä palata muistelojen merkeissä ja suosittelenkin kaikille vaihtoonlähtijöille blogin pitämistä. Kirjoittaminen on äärettömän tehokas tapa prosessoida tapahtumia vaihdon aikana, joten omatkin ajatukset saa koottua kaiken uuden ja jännän keskellä. Tapahtumat myös muistaa paremmin näin jälkikäteen, kun on kirjoittanut niistä aikaisemmin. Tokihan bloggaaminen on työlästä, suunnittelua vaativaa ja aikaa vievää, eikä varmasti sovi jokaiselle persoonallisuudelle, mutta omalla kohdallani tämä on ollut pelkästään positiivinen kokemus.
Blogin avatessa tämä postaus tulee ensimmäisenä näkyviin, joten ajattelin näin Grand Finaleksi tehdä tähän pienen tiivistelmän vaihtovuodestani. Blogin linkki on kuitenkin yliopiston sivuilla, joten jospa sieltä eksyisi jokunen ihminen vilkaisemaan tekstejäni myös tulevaisuudessa. Jos kiinnostus herää tämän postauksen perusteella ihan kunnolla, suosittelen aloittamaan vanhimmasta postauksesta ja etenemään kronologisesti kohti loppua. En ole viitsinyt mitään tägejä tai luokituksia laittaa juttuihini, joten niitä on vähän vaikea pelkästään aiheen perusteella lueskella.
Saanen siis esitellä, vaihtovuoteni Chesterissä A:sta Ö:hön:
A: Alkuhuuma
Vaihdon alku oli hurjan kutkuttavaa aikaa. Ei tiennyt mistään mitään, tapasi valtavasti uusia ihmisiä, ympäristö oli aivan uusi, kaikki oli vielä vähän epäselvää ja jännää. Uutuudenviehätys oli kai osa sitä kulttuurishokkia, mutta kaikki tuntui mahdolliselta tuolloin, eikä sitä osannut odottaakaan, mitä kaikkea vaihdon aikana tulisi tapahtumaan. Kertakaikkisen hieno tunne, jota kaipaan kovasti.
B: Brittiläisyys
Vuoden aikana törmäsin niin moniin englannin aksentteihin, opin rakastamaan teetä ja skonsseja, kävin tuopillisella lähipubissa, opin viljelemään sanoja "please" ja "sorry" kuin natiivipuhuja, loppujen lopuksi jopa tervehtimään ihmisiä sanomalla "Hi, are ya alright?". Onko mitään britimpää olemassa?
C: Chester
Tätä ei tarvinnut edes miettiä. Chesterin pikkukaupunki vaan on niin lähellä sydäntä.
D: Dublin
Irlannin pääkaupunki, jossa lomailimme viikon pääsiäislomalla. Oikein soma paikka. Käykää ihmeessä.
E: Etihad Stadium
Manchesterissa oleva iso jalkapallostadioni, jossa kävin katsomassa lempipoikabändini, One Directionin, keikan. Elämäni paras päivä.
F: Flunkyball
Saksalainen äärettömän hauska, mutta kiero ja terveydenpäällekäyvä juomapeli. Flunkyball on ilmiö, suorastaan legenda. Oli meillä hauskaa sitä pelatessa, vaikka siitä jäikin pysyviä arpia loppuiäksi.
G: George & Dragon
Lähipubi, jossa tuli silloin tällöin käytyä mm. karaoken tai jalkapallon merkeissä.
H: Huoneeni
Huoneeni oli pientäkin pienempi, mutta tein siitä oikein kodikkaan ketunpesän itselleni. Kesät talvet se oli melkoinen pätsi, joten kylmästä ei kyllä ikinä tarvinnut kärsiä.
I: Ihmiset
Kyllä asia vain on niin, että vaihtokokemuksen kruunaa ne ihmiset, joiden kanssa sen seikkailun jaat. Minulla oli kunnia tutustua ihaniin ihmisiin, joita en ikinä unohda.
J: Juhliminen
Rugby socialsit, kaikki synttärit, Flunkyball-turnaukset, ilman syytä ulos lähtemiset porukalla. Nämä olivat kyllä vaihdon parasta antia. Miten ihmisellä voikin olla niin hauskaa? Toisinaan ihmiset lähtevät vaihtoon ihan vain ryyppäämään. Minulle vaihto oli paljon muutakin, mutta kyllä tämä vaan oli aika oleellinen osa vaihtarielämää.
K: Kulttuurishokki
Se meni oppikirjamallin mukaan: Ensin honeymoon-vaihe, jota seurasi kunnon aallonpohja ja lopulta sopeutumisvaihe. Ehkä ikävin kokemus elämässäni, mutta samalla myös erittäin opettavainen ja silmiä avaava tapahtuma.
L:Liverpool
Moderni naapurikaupunki kolmen vartin junamatkan päässä. Liverpoolissa oli aina kiva käydä shoppailemassa, teatterissa, museioissa tai muuten vain himmailemassa. Tykkäsin.
M: Matkustelu
Tulihan sitä vuoden aikana jonkin verran matkusteltuakin: Pohjois-Walesissa, lähikaupungeissa, Yorkshiressä, Edinburghissa, Irlannissa, Italiassa ja Lontoossa nyt ainakin. Enemmänkin olisi voinut reissata, mutta millä rahalla?
N: Nauru
Minut tuntevat ihmiset voivat todistaa, että minä todellakin osaan nauraa. Syksypuoli meni tuon kultturishokin kourissa, mutta joulun alla Sestrieressä oli aivan huippuhauskaa ja kevätpuolella Chesterissäkin nauroin niin paljon. Niin paljon. Ihmettelen itsekin, miten ihmisellä voi olla niin hauskaa. Mutta minulla oli. Itse asiassa kerran Julianin ryökäle onnistui nauhoittamaan hysteeristä itkunauruani, joten jos sellainen epämääräinen nauhoite alkaa levitä netissä, niin minä rupean vaatimaan tekijänoikeuksia.
O: Onnellisuus
Chesterissä olin aidosti onnellinen. Tiedostin tämän jo siellä ollessani ja yritin imeä sitä tunnetta itseeni kaikin mahdollisin tavoin. Ja nyt en tarkoita mitään perustyytyväisyyttä elämään, vaan oikeasti sellaista onnea, että välillä on pakko pysähtyä ja melkein itkeä, kun meinaa pakahtua siihen onneen. Ja tanssia kaduilla auringonnousun aikaan julistaen koko maailmalle kovaan ääneen kuinka rakastat elämää. Oletteko ikinä olleet niin onnellisia? Minulle tuon tason onnellisuus ei ole mitenkään jokapäiväistä, mutta Chesterissä se oli kuukausia vallitseva olotila, jota kaipaan varmaan kaikkein eniten.
P: Pubikulttuuri
Rakastan pubikulttuuria. Pubit ovat niin ihanan lämpimiä ja kodinomaisia ympäristöjä. Sellaisia, joissa viihtyy. Siellä voi käydä tuopillisella tai syömässä tai muuten vaan chillailla kavereiden kanssa. Jotain tällaista tarvittaisiin ehdottomasti Suomeenkin! Ihmekkäänkö, että ihmiset ovat niin masentuneita ja yksinäisiä, kun ei ole mitään paikkaa, johon paeta kodin päällekaatuvia seiniä.
Q: Quay
Tämä oli vaikea kirjain ja ainoa mieleen nouseva asia ovat nämä quayt eli satamalaiturit, joihin Dublinin läpi virtaavan Liffey-joen ranta on jaettu. Katsokaa Dublinin karttaa, niin ymmärrätte. Sieltä löytyy mm. Ellis Quay, Arran Quay, Usher's Quay ja Wellington Quay.
R: Rugby
Yksinoikeudella R on omistettu rugbylle. En tiedä mikä mielenhäiriö se oli alkaa pelaamaan joukkuelajia, josta en tiedä yhtään mitään. En todellakaan ole millään tavalla urheilullinen ja joukkuelajit ovat melkeinpä kirosana. Kai se oli joku kohtalo, sillä rugbyjoukkueemme oli niin olennainen osa vaihtoa ja ilman sitä olisin jäänyt niin paljosta paitsi. Jos rehellisiä ollaan, olen aivan liian tapaturma-altis pelaamaan noin rajua kontaktilajia, mutta oli se kokeilemisen arvoista. En toivon mukaan tule enää ikinä saamaan yhtä badass mustaa silmää kuin silloin toissa syksynä! Se oli niin komea, että muistelen sitä yhä ylpeydellä.
S: Sestriere
Snowsports societyn laskettelumatka Sestriereen, Italiaan oli yksi vuoden kohokohtia. Parhaat ihmiset, paras fiilis, paras ympäristö, paras sää. Voiko ihminen muuta lomalta toivoa?
tai vaihtoehtoisesti
S: Skydiving
Kyllä, ihan oikeasti minä hyppäsin yksin lentokoneesta ja lentelin taivaalla laskuvarjolla. Ja selvisin siitä hengissä. Tämä on ehkä upein asia, mitä olen elämässäni tehnyt ja aion ehdottomasti harrastaa tätä enemmänkin vielä tulevaisuudessa kunhan olen paremmin rahoissani. Se vaan oli niin mahtavaa. Better than sex.
T: Tesco
Kauppaketju, jossa useimmiten suoritin ruokaostokseni. Tykkäsin.
U: Uskaltaminen
Jotenkin jännästi vaihdon aikana sitä oli niin avoin kaikelle. Tiedosti, että tämä kestää vain se tietyn ajan eikä tätä hetkeä saa koskaan takaisin, niin sitä myös uskalsi heittäytyä tilanteisiin ihan eri tavalla. Esimerkiksi myöhästyä viimeisestä bussista ja jäädä keskellä yötä harhailemaan keskelle Manchesteria. Ja lopulta lähteä avuliaan vieraan miehen matkaan nukkumaan klubille. Se oli oikea seikkailu. Jostain syystä minun on vaikea soveltaa tätä ajattelumallia normielämään Suomessa. Asennevamma, tiedän.
V: Vapaus
Olihan siinä elämässä ihan omanlaista vapaudentuntua, kun sai aloittaa täysin uudessa ympäristössä uuden elämän uusien ihmisten ympäröimänä. Sai tehdä ja kokeilla kaikenlaista ilman kummempia velvoitteita. Ei minulla kyllä Suomessakaan ole mitään merkittäviä vapautta rajoittavia tekijöitä, mutta kai se viehätys oli siinä puhtaalta pöydältä aloittamisessa.
W: Wirral Riding Centre
Talli, jolla kävin ratsastamassa. Alku equestrian societyssä oli hieman tahmea, mutta kun aloin päästä säännällisesti tunneille, tuli elämään oikein mieluisaa sisältöä. Sheila on yksi parhaista ratsastuksenopettajista, jonka opissa olen ollut. Pidin hänen neuvovasta, mutta samaan aikaan kannustavasta tyylistään valtavasti. Siinä on naisella vuosikymmenien kokemus alaltaan ja se kyllä näkyi. Hintakin oli edullinen £15 per tunti ja meitä oli parhaimmillan kolme tunnilla. Ei todellakaan paha, Talli oli mukavalla paikalla ja sain ratsastaa tosi kivoilla hevosilla. Erityisesti tykästyin keinuheppamaisesti laukkaavaan Foxiin. Siinä vaan oli hevonen, jonka kanssa klikkasi ihan erityisellä tavalla. Ikuinen ikävä <3
X: Xin
Aaveenlailla käyttäytynyt kiinalainen kämppikseni, joka ei juuri osannut puhua englantia, oli nimeltään Xin. Kerrassaan erikoinen tapaus.
Y: Yliopisto
Eihän Chesterin yliopisto mikään eliittikoulu ole, mutta oikeastaan se oli minulle oikein sopiva yliopisto, josta pidin paljon. Opintotarjonta on monipuolinen ja opetus pääosin ihan hyvätasoista ainakin oman kokemukseni mukaan. Pääkampus on oikein soma, kompaktin kokoinen, ja sijaitsee lähellä kaupungin keskustaa. Parasta oli kuitenkin student unionin pyörittämät societyt, joiden ansiosta vapaa-aika on täynnä mieleistä harrastustoimintaa.
Z: Zoo
Chester Zoo eli eläintarha on kyllä ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Siellä oli paljon erilaisia eläimiä, joita oli hauska pällistellä. Parasta oli kuitenkin se lahjapuoti, jossa oli niin hauskaa leikkiä ja aiheuttaa pahennusta!
Ä: Äiti ja isi
Vanhemmat olivat hyvä henkinen (ja hieman myös rahallinen) tuki ja turva koko reissun ajan, vaikka yhteydenpito rajoittuikin satunnaisiin lyhyisiin puheluihin.
Ö: Önnimönniäiset
Itse satuin asumaan niin kivassa talossa, että meillä ei ollut ötököitä nurkat täynnä, mutta kaiken maailman önnimönniäiset hämähäkeistä kuoriaisiin ovat keskimäärin varsin yleisiä brittirakennuksissa ja joillain kavereilla oli niitä kyllä ihan riesaksi asti. Selvisin niin vähällä tämän asian suhteen.
Tässäpä se olikin ja voin vain todeta, että minulla todellakin oli aivan pirun hieno vaihtovuosi. Parempaa en olisi voinut toivoa.
Minä vetäydyn nyt takavasemmalle ja hyvästelen kaikki teidät lukijat. Sanallinen arkkuni on tyhjä toistaiseksi. Kenties vielä joskus elämä on niin erikoista ja tapahtumarikasta, että siitä voisi perustaa toisen blogin, mutta se aika ei ole juuri nyt. Tämä blogi on omistettu ihan vain Chesterin vaihdolle ja se on käsitelty nyt, joten voin hyvillä mielin päättää bloggaajan urani toistaiseksi. Farewell.
Se on loppu nyt.
tiistai 30. joulukuuta 2014
maanantai 29. joulukuuta 2014
Kysymyksiä
Tämä minun vaihtovuoteni on synnyttänyt paljon kysymyksiä muissa ihmisissä jo ennen vaihtoa, sen aikana ja myös sen jälkeen. Tässä kootusti asioita, joita minulta on kyselty:
1. Miksi juuri Chester?
No ei minulla ihan rajattomasti vaihtoehtoja ollut. Alunperin hain vaihtoon Amerikan maalle, mutta sinne minua ei valittu. Erasmus-kohteita selatessani olin aika pettynyt oman pääaineeni vaihtoehtoihin, koska halusin pois koko lukuvuodeksi englannikieliseen maahan, ja Irlannin Limerickiin olisi päässyt vain yhdeksi lukukaudeksi. OKL:n puolelta hieman laajemman valikoiman joukosta Chester oli ainoa paikka, jonne pääsi koko lukuvuodeksi, joten päätin, että sinne minun on päästävä. Olen vain sivuaineopiskelija OKL:ssä, joten kirjoitin hakemuksen oikein sydänverellä, että minut valittaisiin ja päivä, jona sain vahvistussähköpostin, oli yksi parhaimmista ikinä.
2. No puhut nyt varmaan todella hyvää ja sujuvaa englantia?
No en oikeastaan. Kielitaito kyllä parani kohisten vaihdon aikana, mutta siltikin takeltelen toisinaan ihan samalla lailla joidenkin sanojen kanssa kuin ennnenkin. Ja teen kielioppivirheitä. Ja ääntämisvirheitä. Chesterissä ollessa englannin puhuminen onnistui sujuvammin jo ihan siitä syystä, että se nyt oli se kieli, jota päivittäin ihmisten välisessä kanssakäymisessä käytin. Suomessa ollessa toiseen kieleen virittyminen menee aina koodinvaihdon kautta, joten sujuvuus kärsii.
Muutenkin Chesterissä huomasin, että kauneinta englantiani puhun aamuyön pikkutunneilla alkoholin vaikutuksen alaisena. Jotkin paikalliset ihan kehuivat, että puhutpas sinä hyvää englantia! Jännä vaikutus noilla promilleilla veressä.
3. Mikä oli suurin järkytys?
Isä kysyi tätä joskus kesällä ja oletti minun vastaavan "kokolattiamatot vessoissa", koska se niin hämmensi häntä. Itse jouduin vähän aikaan miettimään vastausta, mutta lopulta päädyin kulttuurishokin voimakkuuteen. Olin niin varma ennen vaihtoa, että en mitään kulttuurishokkia varmasti koe. Ja sitten se tuli. Ja kovaa. Ja iski päin naamaa. Ja vatsaa. Ja kuvitteellisia kiveksiä. Se oli aivan kamalaa. Mutta näin positiivisesti ajateltuna tuokin oli ihan hyvä vaihe läpikäytäväksi, koska siinä löysi ihan uusia puolia itsestään ja lopputuloksena oli ihan uudenlainen voimaantuminen.
4. Muuttiko vaihto sinua ihmisenä?
Kyllä. Useammallakin tavalla. Ehkäpä suurin muutos tapahtui ihan oman pään sisällä. Vaihdon aikana tapahtui niin paljon kaikkea uutta ja jännää ja tapasi ihmisiä ympäri maailman ja oppi uusia asioita itsestään. Ei siinä mitenkään voisi olla muuttumatta. Vaihdon ansiosta tunnen, että koko maailma on avoin ja täynnä mahdollisuuksia. Mikä tahansa on mahdollista. Voin tehdä ihan mitä vain ja mennä minne vain, ja uskon selviäväni kaikista kommelluksista ja seikkailuista. Harmi vaan, että taloudellisten resurssien puutteessa on vähän vaikea lähteä noin vain riippuliitämään Alpeille tai surffaamaan Kaliforniaan.
Myös fyysinen muutos on ihan huomattava. Keväällä kerroinkin, että olen laihtunut. En tiedä, miten se on mahdollista, mutta laihduin Chesterissä sellaiset 7-8 kiloa ja toinen samanmoinen lähti jo edeltävänä kesänä, joten reilussa vuodessa laihduin ihan puolivahingossa reilut 15kg. Ihmekkäänkö, kun tuntui, että kaikki vaatteet olivat liian isoja päällä.
Kaiken lisäksi vaihdon aikana elin villeintä opiskelijaelämää ja löysin itsestäni sen juhlijatyypin, joka tykkää käydä ulkona säännöllisesti. Socialsit vaan oli niin parhaita. Ja nytkös minua niin turhauttaa, kun ei ole sellaista isoa porukkaa, jonka kanssa pitää hauskaa. Huoh.
Ja kaiken päälle voisi vielä lisätä nämä kaikki ihmeelliset ruokafiksaatiot, joita Chesterissä sain. En olisi ikinä uskonut, että tulen syömään mm. sipulia tai puuroa ja juomaan teetä ihan höpönä.
5. Olisitko tehnyt jotain toisin?
No regrets. Tätä olen pyrkinyt pitämään mottonani. Mutta toisaalta...
Liityin liian moniin societyihin. Kaikkein parhaiten kiinnityin rugby-joukkueeseen, mutta samaan aikaan kärsin tunnontuskia, kun en osallistunut kovin suurella panoksella muihin societyihini. Ja melkein joka keskiviikko piti tehdä valinta mennäkkö ratsastustunnille vai rugbypeliin. Ja snowsports-ihmisiset olivat aivan ihania ja aina pyytämässä ulos mukaansa, mutta mutta... Kaikkeen ei vaan voi valitettavasti panostaa samanaikaisesti.
Muutenkin tuntuu, että sitä jämähti niihin tuttuihin ympyröihin ja vaikka tapasi mahtavia tyyppejä pitkin vuotta, niiden kanssa ei ikinä viettänyt samalla lailla aikaa ja päässyt tutustumaan lähemmin kuin tähän ydinporukkaan. Tavallaan ymmärrettävää, mutta silti hieman harmi.
Näin jälkikäteen mietin, että olisin voinut ostaa enemmänkin yliopiston logolla varustettuja tuotteita.
Kurssivalinnat olisin tehnyt aivan toisin, mutta tätä nyt on turha itkeä enää tässä vaiheessa. Tein päätökseni silloin syksyllä parhaimpani mukaan sen hetkisten tietojen ja ajatusten mukaan.
Lisäksi olisin halunnut kunnolla käydä Manchesterissa, Etelä-Englannissa, Hollannissa Ulriken ja Annikan luona, Northamptonissa entisellä työssäoppimispaikallani, Alton Towers -huvipuistossa sekä Glasgow'ssa serkkuni luona.
6. Et sitten löytänyt poikaystävää?
No en. Enkä sen puoleen tyttöystävääkään. Kirjoitan vielä joku päivä kirjan nimeltään "Elämäni luuserimagneettina", joka hieman avaa tätä pariutumisen vaikeutta. Siitä kirjasta tulee niin bestseller, kun kerron kaikista ressukoista, vonkaajista, stalkkereista ja creepyistä tyypeistä, jotka minua tuppaavat lähestymään. Luvassa on kerrassaan hulvatonta tekstiä, joten jääkää odottamaan tuota mestariteosta.
Muiden muassa tämä uutinen hehkuttaa kuinka ihmiset tuppaavat löytämään elämänsä rakkauden Erasmus-vaihdossa. Tämän seurauksena maailmaan on myös ilmeisesti syntynyt jo miljoona Erasmus-vauvaa. Kyllä meidänkin porukassa välillä supistiin ja uumoiltiin potentiaalisten romanssien takia, mutta eipä siellä mitään elämää suurempaa tainnut syntyä. Kieroa on, että tiedän pari-kolme ihmistä, jotka tapasivat mieluisia brittimiehiä ihan muutamia päiviä ennen Chesteristä poislähtöä. Ja niin kävi tavallaan minullekkin. Tasan viikkoa ennen lähtöäni tapasin paikallisen herrasmiehen, joka sykähdytti ihan ennenkokemattomalla tavalla. Ehkä parempi näin, sillä jos olisin saanut mahdollisuuden tykästyä häneen, voisi elämä olla pelkkää ikävöintiä ja kaipaamista nyt. Always look on the bright side of life.
7. Jäikö jotain kokematta?
Varmasti jäi paljonkin, mutta eipä sitä osaa oikein ajatella, mitä kaikkea olisi voinut vielä kokea. Elin täysillä koko sydämestäni, joten sen suhteen ei tarvitse ainakaan jallitella. Lähinnä tulee sellaiset asiat mieleen, että koko vuonna ei ollut tarpeeksi kylmä kunnon lumisateelle, joten en kokenut sitä lumikaaosta, jonka kyseinen sääilmiö aiheuttaa maassa. Se olisi ollut mielenkiintoista todistaa paikan päällä. Lisäksi onnistuin välttämään lääkärireissut, joten paikallinen terveydenhuoltosysteemi jäi testaamatta. Muilta ihmisiltä olen kyllä kuullut pelkkää hyvää siitä. Toimii ilmeisesti jossain määrin paremmin kuin Suomen julkinen systeemi. Enkä ikinä käynyt jalkapallo-ottelussa! Tästä olen vähän soimannut itseäni, vaikka en erityisemmin pidäkään potkupallosta.
8. Tuntuuko kuin vaihtoa ei olisi koskaan tapahtunutkaan?
Ei. Se kyllä tuntuu hyvinkin todelliselta, mutta näin jälkikäteen koko kokemus alkaa kääriytyä sellaiseen pehmeään lämpimien muistojen pilveen. Vaihto alkaa ehkä muistuttaa jotain hyvää unta, jota on kiva muistella nukahtamisen hetkellä. Se siis tuntuu lähinnä menneisyydeltä, ei enää ajankohtaiselta. Parempi suunnata enegiansa tulevaisuudesta haaveiluun kuin takertua menneisyyteen, vaikka välillä se vaikeaa onkin. Yhtenä yönä toissa viikolla näin unta, että olin taas Chesterissä ja se tuntui niin kodilta, että olin ihan sydän kurkussa herätessäni. Toipumisprosessi on siis vieläkin hieman vaiheessa.
9. Aiotko mennä takaisin?
Riippuu, mitä tällä tarkoitetaan. Chesterin yliopistossa en usko enää ikinä opiskelevani, mutta Chesterin kaupungissa tulen aivan varmasti vielä käymään elämäni aikana. Ja siitä kyllä tulee tunteellinen reissu. Vaihtoon ja työharjoitteluun ulkomaille haluaisin vielä maisterivaiheessakin lähteä, mutta pitää katsoa, miten saisin ne ympättyä hopsiini. Välivuottakin haluaisin tässä varmaan viettää ennen valmistumista, mutta katsotaan nyt, mihin tämä elämä kuljettaa. En uskalla suunnitella tulevaisuutta kuin korkeintaan muutaman kuukauden kerrallaan.
Jos vielä jokin kiinnostaa tai jäi epäselväksi, niin olen kyllä aina valmis vastaamaan myös lisäkysymykssin.
1. Miksi juuri Chester?
No ei minulla ihan rajattomasti vaihtoehtoja ollut. Alunperin hain vaihtoon Amerikan maalle, mutta sinne minua ei valittu. Erasmus-kohteita selatessani olin aika pettynyt oman pääaineeni vaihtoehtoihin, koska halusin pois koko lukuvuodeksi englannikieliseen maahan, ja Irlannin Limerickiin olisi päässyt vain yhdeksi lukukaudeksi. OKL:n puolelta hieman laajemman valikoiman joukosta Chester oli ainoa paikka, jonne pääsi koko lukuvuodeksi, joten päätin, että sinne minun on päästävä. Olen vain sivuaineopiskelija OKL:ssä, joten kirjoitin hakemuksen oikein sydänverellä, että minut valittaisiin ja päivä, jona sain vahvistussähköpostin, oli yksi parhaimmista ikinä.
2. No puhut nyt varmaan todella hyvää ja sujuvaa englantia?
No en oikeastaan. Kielitaito kyllä parani kohisten vaihdon aikana, mutta siltikin takeltelen toisinaan ihan samalla lailla joidenkin sanojen kanssa kuin ennnenkin. Ja teen kielioppivirheitä. Ja ääntämisvirheitä. Chesterissä ollessa englannin puhuminen onnistui sujuvammin jo ihan siitä syystä, että se nyt oli se kieli, jota päivittäin ihmisten välisessä kanssakäymisessä käytin. Suomessa ollessa toiseen kieleen virittyminen menee aina koodinvaihdon kautta, joten sujuvuus kärsii.
Muutenkin Chesterissä huomasin, että kauneinta englantiani puhun aamuyön pikkutunneilla alkoholin vaikutuksen alaisena. Jotkin paikalliset ihan kehuivat, että puhutpas sinä hyvää englantia! Jännä vaikutus noilla promilleilla veressä.
3. Mikä oli suurin järkytys?
Isä kysyi tätä joskus kesällä ja oletti minun vastaavan "kokolattiamatot vessoissa", koska se niin hämmensi häntä. Itse jouduin vähän aikaan miettimään vastausta, mutta lopulta päädyin kulttuurishokin voimakkuuteen. Olin niin varma ennen vaihtoa, että en mitään kulttuurishokkia varmasti koe. Ja sitten se tuli. Ja kovaa. Ja iski päin naamaa. Ja vatsaa. Ja kuvitteellisia kiveksiä. Se oli aivan kamalaa. Mutta näin positiivisesti ajateltuna tuokin oli ihan hyvä vaihe läpikäytäväksi, koska siinä löysi ihan uusia puolia itsestään ja lopputuloksena oli ihan uudenlainen voimaantuminen.
4. Muuttiko vaihto sinua ihmisenä?
Kyllä. Useammallakin tavalla. Ehkäpä suurin muutos tapahtui ihan oman pään sisällä. Vaihdon aikana tapahtui niin paljon kaikkea uutta ja jännää ja tapasi ihmisiä ympäri maailman ja oppi uusia asioita itsestään. Ei siinä mitenkään voisi olla muuttumatta. Vaihdon ansiosta tunnen, että koko maailma on avoin ja täynnä mahdollisuuksia. Mikä tahansa on mahdollista. Voin tehdä ihan mitä vain ja mennä minne vain, ja uskon selviäväni kaikista kommelluksista ja seikkailuista. Harmi vaan, että taloudellisten resurssien puutteessa on vähän vaikea lähteä noin vain riippuliitämään Alpeille tai surffaamaan Kaliforniaan.
Myös fyysinen muutos on ihan huomattava. Keväällä kerroinkin, että olen laihtunut. En tiedä, miten se on mahdollista, mutta laihduin Chesterissä sellaiset 7-8 kiloa ja toinen samanmoinen lähti jo edeltävänä kesänä, joten reilussa vuodessa laihduin ihan puolivahingossa reilut 15kg. Ihmekkäänkö, kun tuntui, että kaikki vaatteet olivat liian isoja päällä.
Kaiken lisäksi vaihdon aikana elin villeintä opiskelijaelämää ja löysin itsestäni sen juhlijatyypin, joka tykkää käydä ulkona säännöllisesti. Socialsit vaan oli niin parhaita. Ja nytkös minua niin turhauttaa, kun ei ole sellaista isoa porukkaa, jonka kanssa pitää hauskaa. Huoh.
Ja kaiken päälle voisi vielä lisätä nämä kaikki ihmeelliset ruokafiksaatiot, joita Chesterissä sain. En olisi ikinä uskonut, että tulen syömään mm. sipulia tai puuroa ja juomaan teetä ihan höpönä.
5. Olisitko tehnyt jotain toisin?
No regrets. Tätä olen pyrkinyt pitämään mottonani. Mutta toisaalta...
Liityin liian moniin societyihin. Kaikkein parhaiten kiinnityin rugby-joukkueeseen, mutta samaan aikaan kärsin tunnontuskia, kun en osallistunut kovin suurella panoksella muihin societyihini. Ja melkein joka keskiviikko piti tehdä valinta mennäkkö ratsastustunnille vai rugbypeliin. Ja snowsports-ihmisiset olivat aivan ihania ja aina pyytämässä ulos mukaansa, mutta mutta... Kaikkeen ei vaan voi valitettavasti panostaa samanaikaisesti.
Muutenkin tuntuu, että sitä jämähti niihin tuttuihin ympyröihin ja vaikka tapasi mahtavia tyyppejä pitkin vuotta, niiden kanssa ei ikinä viettänyt samalla lailla aikaa ja päässyt tutustumaan lähemmin kuin tähän ydinporukkaan. Tavallaan ymmärrettävää, mutta silti hieman harmi.
Näin jälkikäteen mietin, että olisin voinut ostaa enemmänkin yliopiston logolla varustettuja tuotteita.
Kurssivalinnat olisin tehnyt aivan toisin, mutta tätä nyt on turha itkeä enää tässä vaiheessa. Tein päätökseni silloin syksyllä parhaimpani mukaan sen hetkisten tietojen ja ajatusten mukaan.
Lisäksi olisin halunnut kunnolla käydä Manchesterissa, Etelä-Englannissa, Hollannissa Ulriken ja Annikan luona, Northamptonissa entisellä työssäoppimispaikallani, Alton Towers -huvipuistossa sekä Glasgow'ssa serkkuni luona.
6. Et sitten löytänyt poikaystävää?
No en. Enkä sen puoleen tyttöystävääkään. Kirjoitan vielä joku päivä kirjan nimeltään "Elämäni luuserimagneettina", joka hieman avaa tätä pariutumisen vaikeutta. Siitä kirjasta tulee niin bestseller, kun kerron kaikista ressukoista, vonkaajista, stalkkereista ja creepyistä tyypeistä, jotka minua tuppaavat lähestymään. Luvassa on kerrassaan hulvatonta tekstiä, joten jääkää odottamaan tuota mestariteosta.
Muiden muassa tämä uutinen hehkuttaa kuinka ihmiset tuppaavat löytämään elämänsä rakkauden Erasmus-vaihdossa. Tämän seurauksena maailmaan on myös ilmeisesti syntynyt jo miljoona Erasmus-vauvaa. Kyllä meidänkin porukassa välillä supistiin ja uumoiltiin potentiaalisten romanssien takia, mutta eipä siellä mitään elämää suurempaa tainnut syntyä. Kieroa on, että tiedän pari-kolme ihmistä, jotka tapasivat mieluisia brittimiehiä ihan muutamia päiviä ennen Chesteristä poislähtöä. Ja niin kävi tavallaan minullekkin. Tasan viikkoa ennen lähtöäni tapasin paikallisen herrasmiehen, joka sykähdytti ihan ennenkokemattomalla tavalla. Ehkä parempi näin, sillä jos olisin saanut mahdollisuuden tykästyä häneen, voisi elämä olla pelkkää ikävöintiä ja kaipaamista nyt. Always look on the bright side of life.
7. Jäikö jotain kokematta?
Varmasti jäi paljonkin, mutta eipä sitä osaa oikein ajatella, mitä kaikkea olisi voinut vielä kokea. Elin täysillä koko sydämestäni, joten sen suhteen ei tarvitse ainakaan jallitella. Lähinnä tulee sellaiset asiat mieleen, että koko vuonna ei ollut tarpeeksi kylmä kunnon lumisateelle, joten en kokenut sitä lumikaaosta, jonka kyseinen sääilmiö aiheuttaa maassa. Se olisi ollut mielenkiintoista todistaa paikan päällä. Lisäksi onnistuin välttämään lääkärireissut, joten paikallinen terveydenhuoltosysteemi jäi testaamatta. Muilta ihmisiltä olen kyllä kuullut pelkkää hyvää siitä. Toimii ilmeisesti jossain määrin paremmin kuin Suomen julkinen systeemi. Enkä ikinä käynyt jalkapallo-ottelussa! Tästä olen vähän soimannut itseäni, vaikka en erityisemmin pidäkään potkupallosta.
8. Tuntuuko kuin vaihtoa ei olisi koskaan tapahtunutkaan?
Ei. Se kyllä tuntuu hyvinkin todelliselta, mutta näin jälkikäteen koko kokemus alkaa kääriytyä sellaiseen pehmeään lämpimien muistojen pilveen. Vaihto alkaa ehkä muistuttaa jotain hyvää unta, jota on kiva muistella nukahtamisen hetkellä. Se siis tuntuu lähinnä menneisyydeltä, ei enää ajankohtaiselta. Parempi suunnata enegiansa tulevaisuudesta haaveiluun kuin takertua menneisyyteen, vaikka välillä se vaikeaa onkin. Yhtenä yönä toissa viikolla näin unta, että olin taas Chesterissä ja se tuntui niin kodilta, että olin ihan sydän kurkussa herätessäni. Toipumisprosessi on siis vieläkin hieman vaiheessa.
9. Aiotko mennä takaisin?
Riippuu, mitä tällä tarkoitetaan. Chesterin yliopistossa en usko enää ikinä opiskelevani, mutta Chesterin kaupungissa tulen aivan varmasti vielä käymään elämäni aikana. Ja siitä kyllä tulee tunteellinen reissu. Vaihtoon ja työharjoitteluun ulkomaille haluaisin vielä maisterivaiheessakin lähteä, mutta pitää katsoa, miten saisin ne ympättyä hopsiini. Välivuottakin haluaisin tässä varmaan viettää ennen valmistumista, mutta katsotaan nyt, mihin tämä elämä kuljettaa. En uskalla suunnitella tulevaisuutta kuin korkeintaan muutaman kuukauden kerrallaan.
Jos vielä jokin kiinnostaa tai jäi epäselväksi, niin olen kyllä aina valmis vastaamaan myös lisäkysymykssin.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Chester
Vaikka asuin Chesterissä yhdeksän kuukautta, en ikinä varsinaisesti kunnolla esitellyt asuinkaupunkiani blogissa. Tämä vääryys on korjattava juuri nyt!
Tähän alkuun voisin vaikka linkata englanninkielisen Wikipedia-artikkelin Chesteristä, kaupungin virallisen turisti-infosivun sekä Googlen kuvahaun tulokset hakusanalle "Chester". Noista saa jo aika paljon tietoa ja kuvaa kaupungista. Minun kokemukseni mukaan Chester vaan on yksinkertaisesti äärettömän viehättävä ja kaunis paikka. Ympäristönä kerrassaan ihana. Uusi ja vanha ovat onnistuneesti sulautuneet mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi, joka vetää puoleensa sekä opiskelijoita, miljonäärejä että turisteja.
Näin tiivistettynä Chester on...
Tähän alkuun voisin vaikka linkata englanninkielisen Wikipedia-artikkelin Chesteristä, kaupungin virallisen turisti-infosivun sekä Googlen kuvahaun tulokset hakusanalle "Chester". Noista saa jo aika paljon tietoa ja kuvaa kaupungista. Minun kokemukseni mukaan Chester vaan on yksinkertaisesti äärettömän viehättävä ja kaunis paikka. Ympäristönä kerrassaan ihana. Uusi ja vanha ovat onnistuneesti sulautuneet mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi, joka vetää puoleensa sekä opiskelijoita, miljonäärejä että turisteja.
Näin tiivistettynä Chester on...
- historiallinen kaupunki
Nykyisen Chesterin paikalle pystytettiin roomalaislegioonan linnoitus jo vuonna 79 jKr. ja kaupungin päätiet ovat pysyneet samoina tuosta ajasta lähtien. Itseasiassa kaupungin nimikin on peräisin roomalaisajoilta: "castrum", joka on muuttunut muotoon Chester, tarkoitti muinoin roomalaisarmeijan puolustusasemaa. Sisällissodan aikana 1600-luvulla Chesterissä käytiin merkittävä taistelu ja löytyypä kaupungista myös Englannin vanhin laukkarata, joka on yhä käytössä.
 |
| Muuri on pääosin saksien vuosisatoja roomalaisten jälkeen rakentama. |
- opiskelijakaupunki
Chesterin yliopiston tuhannet opiskelijat ovat varmasti melkoinen piristysruiske pikkukaupungille. Veikkaisin, että ilman opiskelijoiden ahkeraa ulkonakäymistä Chesterin yökerhoilla ei olisi viikolla juuri asiakkaita. Yksityiset vuokranantajat varmasti myös arvostavat runsasta opiskelijajoukkoa, joka tarvitsee asumuksia läheltä keskustaa ja yliopistoa. Toki opiskelijoiden aiheuttamasti melusta ja sotkusta myös valitetaan, mutta luulen, että heistä on enemmän hyötyä kuin haittaa Chesterille. Pakko myöntää, että silloin pääsiäislomalla ja juhannuksen alla, kun kaikki olivat jo kirmanneet kesälomille, kaupunki tuntui aivan erilaiselta kuin lukuvuoden aikana.
- kaunis kaupunki
Olen tainnut jo jonkin kerran mainita, että Chester on aika soma. No, sanotaan se vielä kerran. Suurin osa keskustan Tudor-tyylisistä rakennnuksista ovat 1800-luvulla rakennettuja kopioita, mutta seasta löytyy myös muutama aito keskiajalta peräisin oleva talo. Keskustan kauppojen erikoisuus on, että ne ovat kahdessa tasossa. Tätä erikoisuutta kutsutaan nimellä "Chester rows".
 |
| Tämä on alkuperäinen. Sen tunnistaa siitä, että se on niin kallellaan. |
 |
| Tällä Dumbolla on ratsastettu monet kerrat. Harmi vaan, että yksikään niistä kuvista ei ole julkaisukelpoinen. |
 |
| Kaupungintalo |
 |
| Katedraali |
 |
| Kirjasto |
- turistikohde
Chester on niin turistikaupunki. Keskivertopäivänä keskustassa pyörii pelkkiä turisteja ja eläkeläisiä. Olen nähnyt kuinka linja-autoasemalle tulee bussilasteittain kiinalaisturisteja kameroidensa kanssa. Se se vasta onkin näky. Useampaan kertaan sitten näitä harhailevia turisteja opastin juna-asemalle, laukkaradalle tai katedraalille. Joinakin päivinä manasin sitä turistien määrää, kun en meinannut muureilla mahtua lenkkeilemään, kun niitä oli niin paljon. Harmi vain, että Chester on loppujen lopuksi niin pieni paikka, että siihen ehtii tutustua varsin hyvin ihan vain yhdessä päivässä. Yleensä turistit kiertävät muurit, käyvät katedraalissa ja syömässä sekä shoppailevat keskustan kaupoissa.
- rikas
Olenkin jossain aikaisemmassa postauksessa maininnut niistä rikkaista jalkapalloilijoista ja laittanut kuvia hienoista taloista. Rikasta seutua on. Ei tästä tämän enempää tällä kertaa. Minulla todennäköisesti jäikin se Brittilän kurja ja köyhä puoli kokematta ja näkemättä, kun tällaiseen lintukotoon päädyin.
- turvallinen
Hieman edelliseen liittyen, vauraus luo myös turvallisuutta. Isommissa kaupungeissa kun tuppaa törmäilemään ties minkälaisiin kerjäläisiin, kodittomiin, varkaisiin, piripäihin ja syrjäsiin. Näitä harvemmin Chesterissä näkyi. Pari kertaa näin jonkun onnettoman nukkuvat alikulkukäytävässä makuupussissa ja kerran kaupungilla tuli sellainen nuori hieman hakattu poika pyytämään rahaa. Vanhemmat olivat kuulema heittäneet sen pihalle ja sen kimppuun oli sitten kadulla käyty. Yritin sille tarjotella lastensuojelun ja sosiaaliviranomaisten apua, mutta omien sanojensa mukaan hän oli ollut yhteydessä näihin tahoihin, mutta ei ollut saanut apua. UK:n sosiaaliturva ei tosiaan taida olla ihan Suomen tasolla, joten saattoi olla ihan tositarinakin. Kerta sille ei minun apu kelvannut, niin annoin sille sitten muutaman roposen ja se oli kovin kiitollinen. Reppana.
Joo, mutta takaisin asiaa. Ei minua ikinä pelottanut Chesterissä liikkua. Ei päivällä eikä yöllä kunnosta riippumatta. Paikallislehdessä oli silloin tällöin uutisia pikkurötöksistä, mutta siinäpä se sitten olikin.
- kätevä sijainniltaan
Chester sijaitsee hyvällä paikalla aivan Walesin rajalla, Manchesterin ja Liverpoolin eteläpuolella. Täten Chesteristä pääsee liikkumaan vähän joka puolelle. Edellä mainituissa kaupungeissa on lentokentät alle tunnin matkan päässä, junalla pääsee Lontooseen parhaimmillaan reilussa parissa tunnissa ja Warrington Bank Quayn tai Crewen risteyasemien kautta junailee minne tahansa saarella. Chesteristä on siis helppo reissata ympäri maata ihan julkisten varassa, mutta oma tai vuokra-auto olisi kyllä kovaa valuuttaa maaseudulla liikkumiseen.
 |
| Kanaaleitakin pitkin olisi päässyt vaikka Lontooseen asti |
Eipä minulla oikein muuta tähän ole sanottavana. Loppukevennykseksi linkitän vielä pari blogitekstiä, jotka hieman liittyvät aiheeseen: 45 reasons you should never leave Cheshire ja 50 things only University of Chester students understand sekä yliopiston promovideon. Chester <3
lauantai 27. joulukuuta 2014
Loppukiri
No hei taas. Luulitte varmaan, että jätin tämän blogi-poloisen ihan tyystin heitteille, kun olen ollut kuukausitolkulla täysin hiljaa. Lupasin kuitenkin saattaa blogin kunnialla päätökseen, vaikka siinä hieman kestäisikin ja nyt aion tehdä kunnon loppurykäisyn. Olen kirjoittanut kaikki loput postaukseni valmiiksi ja julkaisen ne näin putkeen vuoden loppumisen kunniaksi. Minulla on nyt ollut kohtuullisen rankka syksy, joka on sisältänyt aivan liikaa kurjuutta, kuolemaa, sekä omaa että läheisten sairastelua ja kärsimystä. Blogin päivittäminen ei siis ole ollut ihan päällimmäisenä mielessä.
Mutta se tämän hetken vatvomisesta. Tämä blogi on omistettu pienelle Chester-paratiisilleni, joten palataan hieman ajassa taaksepäin. En nimittäin ole kertonut kuinka suorittamani kurssit menivät. Kaikki moduulithan menivät läpi ja kasvatin loppujen lopuksi opintorekisterin pistetiliä täydellä 60:lla nopalla. Tuo opintopisteiden siirtoprosessi vain tapahtui erittäin hitaasti ja vaivalloisesti, joten KELAkin rupesi jo ahdistelemaan puuttuvien opintosuoritusten takia. Kaikki suoritukset kuitenkin tulivat lopulta näkyviin lokakuun puolessa välissä ja KELA hyväksyi selvitykseni. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
English Revolution -moduuli käsitteli Britannian sisällissotaa 1600-luvulla ja kurssin toisen esseen kirjoitin aiheesta miksi parlamentti vuosina 1648-1653 oli niin epäonnistunut. Omasta mielestäni kirjoitin tämän esseen paremmin kuin sen ensimmäisen, mutta ilmeisesti en ylistänyt tarpeeksi Oliver Cromwellia, koska sain tästä tuotoksesta vain 55%. Okei, tuo moduuli oli hieman liikaa minun käsityskyvylle, varsinkin kun en ole aivan mahdottoman paljon myöskään harrastanut Brittihistoriaa, joten taustatietoni eivät olleet omasta mielestäni riittävät tuon moduulin menestyksekkääseen suorittamiseen. Se siis näkyi esseessä, että en ollut aivan sisäistänyt asiaa. No, ei haittaa. Ei minusta mikään historia-expertti ole tarkoitus tullakaan. Koko moduulin arvosanaksi tuli peräti 56% noiden kahden esseen keskiarvona.
American history -moduuli oli sitten Ameriikan historiaa ja kevätpuolella käsittelimme 1800- ja 1900-lukuja. Tämä oli ykkösvuoden kurssi, joten vaatimustaso ei ollut läheskään sama kuin tuolla edellä mainitulla kolmosvuoden kurssilla, minkä lisäksi opettaja oli parempi ja kurssi paremmin rakennettu. Näistä syistä uskon jopa oppineeni kurssilla oikeasti jotain. Kurssin toisessa esseessä pohdin, missä suhteessa USA:sta tuli moderni 1920-luvulla. Esseeni oli muuten hyvä, mutta opettajan mukaan olin liian puolueeton, kun en oikein osannut päättää tapahtuiko se modernisoituminen loppujen lopuksi jo ennen tuota vuosikymmentä vai esimerkiksi vasta 60-luvulla. Sain kuitenkin esseestä 65%, joten ei voi kuin olla tyytyväinen. Koko kurssin arvosanaksi tuli 64%, mikä ei sekään ole huono.
Noilla arvosanoilla ei sinänsä ollut mitään väliä, koska molemmat moduulit ovat opintorekisterissä Ulkomailla suoritetut opinnot -kokonaisuuden alla ihan vain historian opintoina, joita on kaikkiaan 20op. Suomi kun ei ole niin mahdottoman arvosanakeskeinen kuin nuo Anglosaksiset maat tuppaavat perinteisesti olemaan.
Kasvatustieteiden Youth, society and education -moduulihan oli bravuurini. Ekasta esseestä vedin hirmuprosentit ja toisestakin 68%, joten kurssin kokonaisarvosanaksi tuli 73%, mikä on parasta A-luokkaa. Toisessa esseessä piti pohtia erilaisia vaikutustekijöitä nuorten oppimiseen ja asenteisiin oppimisesta. Tämä oli paljon käytännönläheisempi näkökulma, joka sisälsi paljon valtiotason poliittisia agendoja ja toimenpiteitä, ja minulle tämä tuotti hieman hankaluuksia, koska en tunne brittisysteemejä niin hyvin kuin tunnen Suomen systeemin. En panostanut esseeseen ihan 100% suorituskykyäni, koska aihe ei ollut nyt niin inspiroiva ja taktikoin, että edellisen eseen kova prosenttimäärä tasoittaa hieman huonommankin arvosanan sattuessa. Ja siltikin sain tuon 68%. Oon vaan niin hyvä. Tällä moduulilla sain hyväksiluettua englannin aineopintojen valinnaisten suuntautumisopintojen kirjatentin 5op:n arvoisena arvosanalla 5 ja loput 5op menivät Ulkomailla suoritetut opinnot -kokonaisuuden englannin kielen opintoihin.
The Power of Language -kurssi oli oma suosikkini, vaikka en nyt niin hyvin siinä menestynytkään. Ensimmäinen analyysi meni hieman huonosti ja vaikka toisessa hieman petrasin ja sain 62%, niin kurssin kokonaisarvosanaksi tuli 59%. Olisihan se täysi 60% näyttänyt paljon paremmalta, mutta koska tämä moduuli meni 10op arvossa vain tuonne Ulkomailla suoritetut opinnot -kokonaisuuteen, josta ei ole arvosanaa, niin ei sillä vaan ole mitään väliä. Toisessa analyysissä tein kriittisen diskurssianalyysin presidentti Bushia vastaan tehdyistä protestilauluista. Analysoin Eminemin Moshin, System of A Downin B.Y.O.B:n, Green Dayn Holidayn ja Lily Allenin Fuck Youn. Projekti oli aivan äärettömän mielenkiintoinen ja innostava, mutta valitsin aivan liikaa aineistoa analysoitavaksi, koska pituutta esseellä sai olla vain 2400 sanaa, mikä on loppujen lopuksi aika vähän. Näin ollen analyysi jäi turhan pinnalliseksi, koska en saanut mahdutettua kaikkea haluamaani tuohon sanamäärään.
The Creativity of English -moduuli meni kokonaisuudessaan 10op:n arvossa suoraan Ulkomailla suoritettuihin opintoihin samoin kuin edellinenkin moduuli. Tämänkin kurssin suhteen petrasin toisessa tehtävässä ja sain siitä täydet 70%, mutta aikaisempi essee veti kurssiarvosanan 69%:iin. Jälleen kerran se 70% olisi vain näyttänyt paljon nätimmältä, mutta väliäkös tuolla. Toisessa esseessä analysoin graffiteja ja olin aivan tulessa tuon tehtävän kanssa, kun tykkäsin niin siitä hommasta. Tuon projektin jälkeen graffititkin ovat avautuneet minulle aivan uudella lailla.
Ja sitten viimeiseksi tämä rakass English for Academic Purposes -moduuli, josta ranttasin jo silloin kevätpuolella. Voi hyvä Jumala, älkää ihmiset missään nimessä ikinä menkö kyseiselle kurssille. Niin hirveetä schaissee, että siitä saa AIDSin, syövän, ebolan ja mahahaavan samanaikaisesti. Kurssin lopputyönä piti siis tehdä porfolio, jossa demonstroi kielen oppimistaan kurssin aikana. No piru vie se on vähän vaikeeta oppia, kun opettaja ei opeta ja tunnit vain saavat korvat savuamaan vitutuksesta. Opiskelen englantia yliopistotasolla ja minun olisi pitänut ilmeisesti väittää tuossa portfoliossa, että jee tämän moduulin ansiosta osaan nyt käyttää preesenssiä oikein. Aivan varmasti. Ilmaisin mielipiteeni koko paskasta aika suoraan ja siitäpä syystä herra R vihasikin minua sitten suorastaan epäammattimaisesti koko kevään ajan. Porfolioon kuitenkin laitoin samanlaisia aktiviteetteja kuin kurssitoveritkin ja yritin olevinani väittää oppineeni jotain. Lopputuloksena hylsy, 31%, ja kommenttina "ei osoita oppimisprosessia". Thanks, bro. Tiedän kyllä olleeni ihan vittupää tuolla kurssilla ja ansainneeni kyseisen arvosanan, mutta siltikin olen hieman katkera.
Pakko myöntää, että koko moduulin ajan harkitsin tekeväni valituksen kyseisestä opettajasta. Järkeilin kuitenkin, että koska hänestä on jo jonkin aikaa kiertänyt huono maine vaihtareiden keskuudessa, todennäköisesti joku on jo joskus valittanut. Pienen taustatutkimuksen jälkeen paljastuikin, että tyyppi on jonkinmoinen rasisti. Tämä tulee kuulema esille varsinkin espanjalaisten ja kiinalaisten keskuudessa. Ja tyyppi opettaa englantia vieraana kielenä ei-natiiveille puhujille. Kerrassaan mielenkiintoinen uravalinta. Hänen epäpätevyytensä ja osaamattomuutensa on kyllä kaikkien tiedossa, mutta hän on niin hyvää pataa laitoksen johdon kanssa, että tilanteelle ei ole mitään tehtävissä. Että silleen.
Tuo yksi hylsy nyt ei ollut mikään ongelma. Se sai vain keskisormen nousemaan pystyyn. Muut kurssityöt menivät läpi kuitenkin sen verran hyvillä prosenteilla, että kurssin kokonaisarvosanaksi sain 50% ja tällä sain hyväksiluettua (kaikkien odotusteni vastaisesti) aineopintojen akateemisen kirjoittamisen kurssin 5op:n laajuisena kolmosen arvosanalla. Ihan kelpo diili. Loput viisi pojoa menivät sitten tuohon kokonaisuuteen, joka koostuu nyt 30op englannin opintoja ja 20op historian opintoja.
Tällainen oli siis tämä opintopuoli kokonaisuudessaan. Nyt kun tämä kirjoitus luistaa aika kivasti, niin voisin samaan syssyyn hieman kertoa vaihdon kokonaiskustannuksista. Jos totta puhutaan, niin en ole uskaltanut tarkemmin laskeskella kuinka kalliiksi tuo vaihtovuosi minulle tulikaan. Lähtiessä en olisi uskaltanut veikatakaan, että rahaa tulee palamaan näin paljon. 10 000€ ei riitä. Veikkaisin, että todenmukaisempi summa on lähempänä 15 000€. En nyt halua pelotella tulevia vaihtoonlähtijöitä, mutta vaihtokokemusta ei kannata lähteä hakemaan nollabudjetilla. Minä nyt olen hyvin tehokas rahankäyttäjä, joten vähemmälläkin pärjää, mutta jonkin verran kannattaa pesämunaa olla ennen vaihtoa.
Selvästi isoin yksittäinen kuluerä oli vuokrat, joita maksoin 4150,16€ vaihdon ajalta.Tämän sain maksettua yliopiston matka-apurahalla/Erasmus-rahalla (2000€) ja kesätyörahoilla. Kuukausittain taisin saada opintotukea noin 478€ eli yhteensä yhdeksän kuukauden ajalta noin 4300€. Tuo raha meni kyllä ruokiin, joita tein kotona sekä paikallisen ruoka- ja juomakulttuurin tukemiseen. Ratsastukset sain kanssa maksettua hyvin ja satunnaiset muut huvit ja shoppailut. Jonkin verran jouduin kyllä säästöihini kajoamaan, vaikka ihanat, rakkaat vanhempani ihan pyytämättä omasta tahdostaan lähettivätkin muutamia ylimääräisiä satasia aina silloin tällöin, esimerkiksi kun oli jotain matkusteluja tai muuta ylimääräistä tiedossa. Voin vain olla kiitollinen noin ihanista vanhemmista, koska heidän ansiostaan minun ei tarvinnut ottaa vaihdon aikana ollenkaan opintolainaa. Juhannukseen mennessä olin kyllä jo rutiköyhä ja luottokortilla oli useamman satasen lasku. Mutta hei, no regrets! Se on vaan rahaa, jota saa aina tienattua lisää työtä tekemällä. Niitä kokemuksia, joita rahalla saa vaihdon aikana, ei voi arvossa mitata. Kerran sitä vain eletään ja mitään en tekisi toisin.
Näissä tunnelmissa tänään. Huomenna jatkuu Chester-muistelot.
Mutta se tämän hetken vatvomisesta. Tämä blogi on omistettu pienelle Chester-paratiisilleni, joten palataan hieman ajassa taaksepäin. En nimittäin ole kertonut kuinka suorittamani kurssit menivät. Kaikki moduulithan menivät läpi ja kasvatin loppujen lopuksi opintorekisterin pistetiliä täydellä 60:lla nopalla. Tuo opintopisteiden siirtoprosessi vain tapahtui erittäin hitaasti ja vaivalloisesti, joten KELAkin rupesi jo ahdistelemaan puuttuvien opintosuoritusten takia. Kaikki suoritukset kuitenkin tulivat lopulta näkyviin lokakuun puolessa välissä ja KELA hyväksyi selvitykseni. Loppu hyvin, kaikki hyvin.
English Revolution -moduuli käsitteli Britannian sisällissotaa 1600-luvulla ja kurssin toisen esseen kirjoitin aiheesta miksi parlamentti vuosina 1648-1653 oli niin epäonnistunut. Omasta mielestäni kirjoitin tämän esseen paremmin kuin sen ensimmäisen, mutta ilmeisesti en ylistänyt tarpeeksi Oliver Cromwellia, koska sain tästä tuotoksesta vain 55%. Okei, tuo moduuli oli hieman liikaa minun käsityskyvylle, varsinkin kun en ole aivan mahdottoman paljon myöskään harrastanut Brittihistoriaa, joten taustatietoni eivät olleet omasta mielestäni riittävät tuon moduulin menestyksekkääseen suorittamiseen. Se siis näkyi esseessä, että en ollut aivan sisäistänyt asiaa. No, ei haittaa. Ei minusta mikään historia-expertti ole tarkoitus tullakaan. Koko moduulin arvosanaksi tuli peräti 56% noiden kahden esseen keskiarvona.
American history -moduuli oli sitten Ameriikan historiaa ja kevätpuolella käsittelimme 1800- ja 1900-lukuja. Tämä oli ykkösvuoden kurssi, joten vaatimustaso ei ollut läheskään sama kuin tuolla edellä mainitulla kolmosvuoden kurssilla, minkä lisäksi opettaja oli parempi ja kurssi paremmin rakennettu. Näistä syistä uskon jopa oppineeni kurssilla oikeasti jotain. Kurssin toisessa esseessä pohdin, missä suhteessa USA:sta tuli moderni 1920-luvulla. Esseeni oli muuten hyvä, mutta opettajan mukaan olin liian puolueeton, kun en oikein osannut päättää tapahtuiko se modernisoituminen loppujen lopuksi jo ennen tuota vuosikymmentä vai esimerkiksi vasta 60-luvulla. Sain kuitenkin esseestä 65%, joten ei voi kuin olla tyytyväinen. Koko kurssin arvosanaksi tuli 64%, mikä ei sekään ole huono.
Noilla arvosanoilla ei sinänsä ollut mitään väliä, koska molemmat moduulit ovat opintorekisterissä Ulkomailla suoritetut opinnot -kokonaisuuden alla ihan vain historian opintoina, joita on kaikkiaan 20op. Suomi kun ei ole niin mahdottoman arvosanakeskeinen kuin nuo Anglosaksiset maat tuppaavat perinteisesti olemaan.
Kasvatustieteiden Youth, society and education -moduulihan oli bravuurini. Ekasta esseestä vedin hirmuprosentit ja toisestakin 68%, joten kurssin kokonaisarvosanaksi tuli 73%, mikä on parasta A-luokkaa. Toisessa esseessä piti pohtia erilaisia vaikutustekijöitä nuorten oppimiseen ja asenteisiin oppimisesta. Tämä oli paljon käytännönläheisempi näkökulma, joka sisälsi paljon valtiotason poliittisia agendoja ja toimenpiteitä, ja minulle tämä tuotti hieman hankaluuksia, koska en tunne brittisysteemejä niin hyvin kuin tunnen Suomen systeemin. En panostanut esseeseen ihan 100% suorituskykyäni, koska aihe ei ollut nyt niin inspiroiva ja taktikoin, että edellisen eseen kova prosenttimäärä tasoittaa hieman huonommankin arvosanan sattuessa. Ja siltikin sain tuon 68%. Oon vaan niin hyvä. Tällä moduulilla sain hyväksiluettua englannin aineopintojen valinnaisten suuntautumisopintojen kirjatentin 5op:n arvoisena arvosanalla 5 ja loput 5op menivät Ulkomailla suoritetut opinnot -kokonaisuuden englannin kielen opintoihin.
The Power of Language -kurssi oli oma suosikkini, vaikka en nyt niin hyvin siinä menestynytkään. Ensimmäinen analyysi meni hieman huonosti ja vaikka toisessa hieman petrasin ja sain 62%, niin kurssin kokonaisarvosanaksi tuli 59%. Olisihan se täysi 60% näyttänyt paljon paremmalta, mutta koska tämä moduuli meni 10op arvossa vain tuonne Ulkomailla suoritetut opinnot -kokonaisuuteen, josta ei ole arvosanaa, niin ei sillä vaan ole mitään väliä. Toisessa analyysissä tein kriittisen diskurssianalyysin presidentti Bushia vastaan tehdyistä protestilauluista. Analysoin Eminemin Moshin, System of A Downin B.Y.O.B:n, Green Dayn Holidayn ja Lily Allenin Fuck Youn. Projekti oli aivan äärettömän mielenkiintoinen ja innostava, mutta valitsin aivan liikaa aineistoa analysoitavaksi, koska pituutta esseellä sai olla vain 2400 sanaa, mikä on loppujen lopuksi aika vähän. Näin ollen analyysi jäi turhan pinnalliseksi, koska en saanut mahdutettua kaikkea haluamaani tuohon sanamäärään.
The Creativity of English -moduuli meni kokonaisuudessaan 10op:n arvossa suoraan Ulkomailla suoritettuihin opintoihin samoin kuin edellinenkin moduuli. Tämänkin kurssin suhteen petrasin toisessa tehtävässä ja sain siitä täydet 70%, mutta aikaisempi essee veti kurssiarvosanan 69%:iin. Jälleen kerran se 70% olisi vain näyttänyt paljon nätimmältä, mutta väliäkös tuolla. Toisessa esseessä analysoin graffiteja ja olin aivan tulessa tuon tehtävän kanssa, kun tykkäsin niin siitä hommasta. Tuon projektin jälkeen graffititkin ovat avautuneet minulle aivan uudella lailla.
Ja sitten viimeiseksi tämä rakass English for Academic Purposes -moduuli, josta ranttasin jo silloin kevätpuolella. Voi hyvä Jumala, älkää ihmiset missään nimessä ikinä menkö kyseiselle kurssille. Niin hirveetä schaissee, että siitä saa AIDSin, syövän, ebolan ja mahahaavan samanaikaisesti. Kurssin lopputyönä piti siis tehdä porfolio, jossa demonstroi kielen oppimistaan kurssin aikana. No piru vie se on vähän vaikeeta oppia, kun opettaja ei opeta ja tunnit vain saavat korvat savuamaan vitutuksesta. Opiskelen englantia yliopistotasolla ja minun olisi pitänut ilmeisesti väittää tuossa portfoliossa, että jee tämän moduulin ansiosta osaan nyt käyttää preesenssiä oikein. Aivan varmasti. Ilmaisin mielipiteeni koko paskasta aika suoraan ja siitäpä syystä herra R vihasikin minua sitten suorastaan epäammattimaisesti koko kevään ajan. Porfolioon kuitenkin laitoin samanlaisia aktiviteetteja kuin kurssitoveritkin ja yritin olevinani väittää oppineeni jotain. Lopputuloksena hylsy, 31%, ja kommenttina "ei osoita oppimisprosessia". Thanks, bro. Tiedän kyllä olleeni ihan vittupää tuolla kurssilla ja ansainneeni kyseisen arvosanan, mutta siltikin olen hieman katkera.
Pakko myöntää, että koko moduulin ajan harkitsin tekeväni valituksen kyseisestä opettajasta. Järkeilin kuitenkin, että koska hänestä on jo jonkin aikaa kiertänyt huono maine vaihtareiden keskuudessa, todennäköisesti joku on jo joskus valittanut. Pienen taustatutkimuksen jälkeen paljastuikin, että tyyppi on jonkinmoinen rasisti. Tämä tulee kuulema esille varsinkin espanjalaisten ja kiinalaisten keskuudessa. Ja tyyppi opettaa englantia vieraana kielenä ei-natiiveille puhujille. Kerrassaan mielenkiintoinen uravalinta. Hänen epäpätevyytensä ja osaamattomuutensa on kyllä kaikkien tiedossa, mutta hän on niin hyvää pataa laitoksen johdon kanssa, että tilanteelle ei ole mitään tehtävissä. Että silleen.
Tuo yksi hylsy nyt ei ollut mikään ongelma. Se sai vain keskisormen nousemaan pystyyn. Muut kurssityöt menivät läpi kuitenkin sen verran hyvillä prosenteilla, että kurssin kokonaisarvosanaksi sain 50% ja tällä sain hyväksiluettua (kaikkien odotusteni vastaisesti) aineopintojen akateemisen kirjoittamisen kurssin 5op:n laajuisena kolmosen arvosanalla. Ihan kelpo diili. Loput viisi pojoa menivät sitten tuohon kokonaisuuteen, joka koostuu nyt 30op englannin opintoja ja 20op historian opintoja.
Tällainen oli siis tämä opintopuoli kokonaisuudessaan. Nyt kun tämä kirjoitus luistaa aika kivasti, niin voisin samaan syssyyn hieman kertoa vaihdon kokonaiskustannuksista. Jos totta puhutaan, niin en ole uskaltanut tarkemmin laskeskella kuinka kalliiksi tuo vaihtovuosi minulle tulikaan. Lähtiessä en olisi uskaltanut veikatakaan, että rahaa tulee palamaan näin paljon. 10 000€ ei riitä. Veikkaisin, että todenmukaisempi summa on lähempänä 15 000€. En nyt halua pelotella tulevia vaihtoonlähtijöitä, mutta vaihtokokemusta ei kannata lähteä hakemaan nollabudjetilla. Minä nyt olen hyvin tehokas rahankäyttäjä, joten vähemmälläkin pärjää, mutta jonkin verran kannattaa pesämunaa olla ennen vaihtoa.
Selvästi isoin yksittäinen kuluerä oli vuokrat, joita maksoin 4150,16€ vaihdon ajalta.Tämän sain maksettua yliopiston matka-apurahalla/Erasmus-rahalla (2000€) ja kesätyörahoilla. Kuukausittain taisin saada opintotukea noin 478€ eli yhteensä yhdeksän kuukauden ajalta noin 4300€. Tuo raha meni kyllä ruokiin, joita tein kotona sekä paikallisen ruoka- ja juomakulttuurin tukemiseen. Ratsastukset sain kanssa maksettua hyvin ja satunnaiset muut huvit ja shoppailut. Jonkin verran jouduin kyllä säästöihini kajoamaan, vaikka ihanat, rakkaat vanhempani ihan pyytämättä omasta tahdostaan lähettivätkin muutamia ylimääräisiä satasia aina silloin tällöin, esimerkiksi kun oli jotain matkusteluja tai muuta ylimääräistä tiedossa. Voin vain olla kiitollinen noin ihanista vanhemmista, koska heidän ansiostaan minun ei tarvinnut ottaa vaihdon aikana ollenkaan opintolainaa. Juhannukseen mennessä olin kyllä jo rutiköyhä ja luottokortilla oli useamman satasen lasku. Mutta hei, no regrets! Se on vaan rahaa, jota saa aina tienattua lisää työtä tekemällä. Niitä kokemuksia, joita rahalla saa vaihdon aikana, ei voi arvossa mitata. Kerran sitä vain eletään ja mitään en tekisi toisin.
Näissä tunnelmissa tänään. Huomenna jatkuu Chester-muistelot.
maanantai 22. syyskuuta 2014
Elämä vaihdon jälkeen
Meikäpoika valkkasikin paljonlaisesti kursseja tälle syksylle, joten ei tätä ylimääräistä bloggaamisaikaa olekaan niin runsaasti kuin aluksi luulin. No, siltikään en aio antaa periksi, vaikka tässä kirjoittelussa menisi vielä toinen vuosi.
Siitähän on jo yli vuosi, kun menin Chesteriin ja kolme kuukautta on vierähtänyt jo kotiinpalustakin. Elämä vaihdon jälkeen on noin yleisesti ottaen ollut varsin valjua. Chesterissä elin niin hetkessä ja koko sydämestäni, että näin Suomen kamaralla tunnen olevani kuollut sisältä päin. En tunne kuuluvani Suomeen juuri tällä hetkellä. Halu päästä tutkimaan lisää maailmaa on aivan valtaisa. Ja tämä tunne ei ole mitenkään miellyttävä. Olo on kuin Austin Powersilla.
Alunperin aikomukseni oli purkaa sydäntäni tähän blogiin, mutta joku olisi varmasti tuputtamassa masennus-diagnoosia, joten skippaankin tämän idean. Sen sijaan voisin kertoa hieman vastakulttuurishokista ja asioista, joita kaipaan Chesteristä. Tämä vastakulttuurishokki ei nimittäin ollut niin paha kuin odotin. Olin valmistautunut itkemään nurkassa sikiöasennossa, mutta yllättävän helposti valuin taas normaaliin tylsän harmaaseen arkeen kesän aikana enkä varsinaisesti kriiseillyt. Muutamat asiat kuitenkin herättivät tunteita ja olenkin palaamisesta asti valittanut tietyistä seikoista Suomessa. Anteeksi kaikki, jotka ovat joutuneet vinkumistani kuuntelemaan.
- Aluttaikseen kaikki on niin kallista! Joka kauppareissulla jaksan kauhistella kuitin loppusummaa. Tämä koskee sekä ruokakauppoja että muitakin myymälöitä. Varsinkin vaatteet ovat aivan riistohintaisia. Sitä kun tottui ostelemaan Primarkista £3 maksavia t-paitoja, niin ei hirveästi hotsita maksaa samanlaisesta retkusta 20€.
- Ja tästä pääsemmekin sellaiseen ongelmaan, että ei tässä maassa ole minun mieleisiä vaatteita edes myynnissä. Varsinkin nyt syksyllä, kun kaikki on vaan mustaa, harmaata, ruskeeta tai viininpunaista. Minä haluan värejä! En ole ostanut kovin montaa vaatekappaletta Suomeen paluuni jälkeen. No, onneksi vaatekaapissa on kuitenkin ihan kiva varasto ja valikoima tällä hetkellä. Pahempi ongelma kuitenkin on, että yhdestäkään vaatekaupasta en ole löytänyt sopivia tissiliivejä. Vaikka kuppikoko kasvaisi, niin ympärys kasvaa aina samassa suhteessa, ja sitä minä en tarvitsisi. Britit on selvästikin sen verran rintavia, että siellä tätä ongelmaa ei ollut. Suomessa minun pitäisi mennä jonnekin erikoisliikkeeseen ja maksaa itseni sairaaksi yksistä liiveistä. Ei kiva.
- Palatakseni vielä noihin ruokakauppoihin, niin niissä on sitten aivan vääriä ruokia tarjolla. Ja jugurtti on aivan vääränlaisessa pakkauksessa! Jos vielä kerran saisin sitä hunajalla maustettua kreikkalaista jugurttia... ja Galaxy cookie crunch -suklaata... Tescon espanjalaista munakasta ja shorizoja... Tescon valmisdippejä... Kaksi litraa jäätelöä alle kahdella punnalla... kunnon chipsit... OREIOTA! Voi luoja... Möisin sieluni saatanalle, jos pääsisin teelle ja kunnon skonsseille jonnekkin ihanalle teehuoneelle. Huoh. Taidankin vain hypätä tuosta ikkunasta ulos, niin tämäkin tuska helpottaa. Mutta sentään löysin lempiteetäni jostain ituhippien erikoiskaupasta Jyväskylän keskustasta! Pieni onnen kyynel vierähti poskelle tuolla hetkellä, kun sain sen pakkauksen käsiini.
- Kielen kanssa on ollut enemmän ja vähemmän vaikeuksia, ja Hanna analysoikin minulle rektiohäiriön, kun nuo suomenkielen sanataivutukset ovat toisinaan niin kovin, kovin vaikeita. Lisäksi välittömästi palattuani suomi kuulosti jotenkin tosi omituiselta korvaan, mutta tästä pääsi kyllä ihan päivässä parissa yli. Välillä englanti meinasi puskea läpi ja esimerkiksi tilanteissa, joissa en kuullut, mitä toinen osapuoli sanoi (ja huonon kuulon takia tätä tapahtuu aika usein) kysyin pokkana vaan englanniksi "sorry?" Pikkuhiljaa tämä laantui ihan vaan suomalaisittain "soriksi" ja lopulta perisuomalaiseksi "mitä?" ärähdykseksi. Ja samaan aikaan tunnen olevani niin työkeä, koska brittiminä ei ikinä puhuisi toisille ihmisille noin. Välillä huomaan myös käyttäväni kiitos-sanaa aivan kuin englannissa käytetään "please"-ilmaisua vähän joka välissä. Toisinaan suomi vaan on liian suora, töksähtelevä ja työkeä kieli omaan makuuni. Myös ihan sellaiset perusasiat kuin kellonajat hämmentävät. Jos joku sanoo minulle, että tule sinne puoli kahdeksaksi (half eight eli koulussa opetettu half past eight, käytännössä se "past" tiputetaan aina välistä pois), niin saan ihan tosissaan miettiä, että tarkoitetaanko tässä nyt klo. 7.30 vai klo. 8.30. What a mindfuck.
- Suomenkielinen musiikki taas aiheutti minulle paljon tuskaa kesän aikana. Työmatkaa kun ajoin vähintään sata kilometriä päivässä, niin siinä ehti ihan kivasti kuunnella radiota ja tähän kun lisätään vielä ne työkohteet, joissa radio soi taustalla niin määrä vaan tuplaantuu. Mutta siis nämä tämän kesän suomalaiset biisit ovat olleet aika karmivia. Se JVG:n ja Pete Parkkosen Etenee oli kaikista pahin. Aina kun kuulin sen, sain syövän. Ja koska se oli yksi kesän soitetuimpia kappaleita, olen nyt jo terminaalivaiheessa ja jos kuulen sen vielä yhdenkin kerran, niin kuolen vain poksahtaen pois. Diandran Paha Poikakin oli kyllä ihan hirveetä paskaa. Ja entäs sitten tämä Flexaa... Siis mitä vittua?! Voi kun saisin BBC1:n kuulumaan Ooppelin radiosta.
- Rakas pieni punainen Pooppelini on muutes ehkä parhaita asioita elämässäni tällä hetkellä. Minut on vaan niin luotu ajamaan autoa. Juhannuksena kun ensimmäistä kertaa yli puolen vuoden tauon jälkeen pääsin ajelemaan sillä, niin voin vaikka vannoa, että sain pienen orgasmin kääntäessäni avainta virtalukossa. Se vaan oli niin paras tunne. Tämä vapauden tunne, jonka auto pihassa aiheuttaa, on aivan uskomattoman mieltäkeventävä. Voin lähteä minne tahansa, milloin tahansa ja liikkua täysin vapaasti. Eli on tässä nykyisessä elämässä jotain hyvääkin.
- Toisekseen hyvää nykyhetkessä on maailman paras Hanna-kämppis, joka pitää minut järjissäni, ja yliopistoruoka. En ollut tajunnutkaan kuinka hyvää ruokaa Jyväskylän yliopistolla on tarjolla. Chesterissä minun piti aina mennä kotiin laittamaan ruokaa ja syömään, koska ne White'sin pöperöt eivät todellakaan houkutelleet. Nykyään taas saatan lähteä ihan vain asioikseni yliopistolle syömään, koska sieltä saa edullista, mutta hyvää ja täyttävää ruokaa. Viime viikolla söin lehtipihvin lisukkeineen opiskelijahintaan 4,95€! Ravintolassa saisi maksaa samanlaisesta annoksesta vähintään 3-4 kertaa enemmän.
Ja sitten niitä asioita, joita erityisesti kaipaan Chesteristä:
- Koulumatka
En tiedä onko tämä aivan normaalia, mutta oikeasti pidin aivan valtavasti koulumatkastani. Reittivaihtoehtoja oli useampiakin, mutta käytännössä aina valitsin sen pisimmän, koska siitä oli alkumatkasta aivan henkeäsalpaavat maisemat Pohjois-Walesiin ja loppumatkasta saattoi yhyttää aina silloin tällöin jonkun tutun kävelyseuraksi. Muutaman melkein myöhästymisen jälkeen opin varamaan tuolle matkalle sellaiset 7 minuuttia ylimääräistä aikaa siltä varalta, että jäisin suustani kiinni viimeistään kampuksella.
Nämä kuvat lähinnä raiskaavat tämän Walesin maiseman. Olisipa minulla järkkäri, jolla olisi saanut laatukuvia.
- Meidän rugby-joukkuetta ja kaikkea siihen liittyvää
Varsinaista rugbyn pelaamista en niinkään kaipaa, mutta kaikkea muuta: kuulumista johonkin yhteisöön, ryhmähenkeä, ihmisiä, treenejä ja varsinkin socialeita. Voi jos vain saisin yhden onnistuneen rugbysocialin kokea vielä tämän elämän aikana, niin voisin kuolla aika onnellisena. Minun tekisi niin mieli valottaa, mitä kaikkea noissa socialeissa tapahtuikaan, mutta se ei todellakaan ole julkaistavaa materiaalia. Mutta voin antaa vinkiksi, että vaihdossa ollessanne liittykää johonkin societyyn ja osallistukaa näihin socialeihin. Ehdottomasti vaihdon parasta antia!
- Pubikulttuuri
Oi miksi, miksi meillä ei voi Suomessa olla samanlaista pubikulttuuria kuin Briteissä? Se oli niitä elämän pieniä suuria iloja lähteä kavereiden kanssa pubiin juomaan halpaa kaljaa (no okei meikäläisen tapauksessa sidukkaa) ja syödä samalla kunnon pubiburgerit. Pubit ovat niin ihanan lämpimiä ja kodikkaita. Niissä on aina hyvä tunnelma. Taas minun sydämeen sattuu tämä muistelu.
- Asuminen kaupungin keskustassa
Se oli niin mahtavaa. Pidin siitä aivan liikaa. Kaikki oli niin lähellä ja helposti saavutettavissa. Yyyyh. Samoin huoneeni oli niin ihana ketunpesä: aina lämmin ja kotoisa. Hieman kaipaan myös kimppa-asumista, niin että olisi useampia kämppiksiä. Onneksi minulla on nyt sentään Hanna. Yksin asuessa muuttuisin seinähulluksi.
- Laukkarata ja kaikki sen tapahtumat
Jotenkin minusta tuntuu, että Chesterissä oli vähän väliä jotain erikoista tapahtumaa ja markkinaa, ja laukkarata oli oivallinen paikka niiden järkkäämiseen. Pidin niin kovasti tuosta laukkaradasta. Sieltä on hyviä muistoja.
- Kaupungin muurit
Veikkaan, että kovin moni ihminen ei ole asunut elämänsä aikana kaupungissa, jossa on muurit ympärillä, joten tunnen olevani etuoikeutettu. Rakastin Chesterin kaupunginmuureja.
- Meidän vaihtariporukkaa ja kansainvälistä tunnelmaa
Mitä tästä voi sanoa? Ikävä on. Kaipaan näitä ihmisiä. (ps. mainitsin näistä ulkona otetuista kuvista jossain joulukuun postauksessa, mutta niiden julkaiseminen hieman viivästyi...) Kaikkien kuvien ©Brite
- Edelliseen liittyen kieliä, aksentteja ja yleistä taustamelua
No okei, täällä Jyväskylässä on kyllä elämää, kieliä ja jopa hieman kansainvälistä tunnelmaakin, mutta kesällä kotona kyllä tuntui omituisen hiljaiselta.
- Ratsastustunteja
Voi, kun saisin Sheilan tasoista opetusta myös Jyväskylässä, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Ikävä on myös superratsujani Foxia ja Kingiä. <3
- Hälytysajoneuvojen ääntä
Chesterissähän on kohtuullisen iso sairaala ja kämppäni oli aivan isoimman kaupungin läpi vievän tien vieressä, joten siitä kulki yötä päivää hälytysajoneuvoja. Aluksi se jatkuva sireenien huudattaminen häiritsi, mutta niin siihenkin vain tottui ja nyt suorastaan kaipaan sitä.
- Kotimatkat pimeällä
Jostain syystä nautin kaikkien iltaisten tai yöllisten aktiviteetien jälkeen vaeltaa pimeydessä tai auringonnousussa kotiin. Vaikea selittää, mutta Chesterissä oli jotain taianomaista pimeällä.
- Luonto, sää ja ilmasto
Olen huono suomalainen enkä erityisemmin pidä Suomen luonnosta. Varsinkaan kesäisin, kun allergioiden takia kutisen ja kärsin niin paljon, vaikka yliannostaisinkin allergialääkkeitä. Kunnon talvesta kyllä nautin, mutta muuten pidin kyllä enemmän myös Brittilän säistä ja ilmastosta. Ne ovat paljon inhimillisemmät kuin täällä Jumalan hylkäämässä Pohjolassa.
- Eläimet
Minulla oli sellainen kaverikissa toisinaan iltaisin lenkkikaverina muureilla. Se oli tosi hellyydenkipeä ja tuli aina suurinpiirtein syliin, kun sitä meni paijaamaan. Awww. Ja ne Grosvenor Parkin puolikesyt oravat! Ne oli niin söpöjä. Ja keväällä vastakuoriutuneet pikkunugetit kanaalissa isojen sorsa-vanhempiensa paimentamina. Kerrassaan hellyttäviä. Siellä kanaalin pohjassa asui varmasti kolmisilmäisiä hirviöitä (koska vesi oli niin saastaisen näköistä), jotka napsivat välipalaksi noita tirppoja, Mutta niitäkin on ikävä. Ja sitä likaista kanaaliakin on itseasiassa aika ikävä. Snif.
- Eläväinen Chesterin keskusta
Katumuusikot ja -taiteilijat, hyväntekeväisyysjärjestöjen rahaa kerjäävät vapaaehtoiset, jopa tämä tyyppi (jolla tosin oli yleensä sininen huppari. Älä ikinä ota siihen katsekontaktia tai olet pulassa). Kaipaan noita päivän piristyksiä.
Kaiken kaikkiaan tekisi niin mieli mennä takaisin, mutta samaan aikaan se olisi pahin painajaiseni, koska ei se olisi sama asia. Siellä olisi eri ihmiset, joten mikään ei olisi niin kuin aikaisemmin. Joku Chesterin loma tulevaisuudessa on hyvin todennäköinen, mutta ensin minun pitää varmaan parannella nämä henkiset haavat ennen kuin voin palata tuohon kenties maailman söpöinpään kaupunkiin. Mutta ehkä vielä joku päivä!
Olin niin luonnottoman onnellinen Chesterissä, että analysoin tuon tilan jonkinlaiseksi tilapäiseksi hormonitasapainon järkkymiseksi. Nyt kun vielä tietäisin, mistä se johtui, niin pystyisin ajamaan itseni takaisin tuohon tilaan. Kaiketi se liittyi siihen, että siellä minulla oli kaksi selvää ryhmää, rugbytytöt ja vaihtariporukka, joiden kautta pystyi identifioimaan itsensä ja olemaan osa jotain, niin se toi elämään sisältöä. Jos vain Jyväskylästäkin löytäisin sen oman paikkani, niin ehkä tää elämä alkasi taas näyttää valoisammalta.
Siitähän on jo yli vuosi, kun menin Chesteriin ja kolme kuukautta on vierähtänyt jo kotiinpalustakin. Elämä vaihdon jälkeen on noin yleisesti ottaen ollut varsin valjua. Chesterissä elin niin hetkessä ja koko sydämestäni, että näin Suomen kamaralla tunnen olevani kuollut sisältä päin. En tunne kuuluvani Suomeen juuri tällä hetkellä. Halu päästä tutkimaan lisää maailmaa on aivan valtaisa. Ja tämä tunne ei ole mitenkään miellyttävä. Olo on kuin Austin Powersilla.
Alunperin aikomukseni oli purkaa sydäntäni tähän blogiin, mutta joku olisi varmasti tuputtamassa masennus-diagnoosia, joten skippaankin tämän idean. Sen sijaan voisin kertoa hieman vastakulttuurishokista ja asioista, joita kaipaan Chesteristä. Tämä vastakulttuurishokki ei nimittäin ollut niin paha kuin odotin. Olin valmistautunut itkemään nurkassa sikiöasennossa, mutta yllättävän helposti valuin taas normaaliin tylsän harmaaseen arkeen kesän aikana enkä varsinaisesti kriiseillyt. Muutamat asiat kuitenkin herättivät tunteita ja olenkin palaamisesta asti valittanut tietyistä seikoista Suomessa. Anteeksi kaikki, jotka ovat joutuneet vinkumistani kuuntelemaan.
- Aluttaikseen kaikki on niin kallista! Joka kauppareissulla jaksan kauhistella kuitin loppusummaa. Tämä koskee sekä ruokakauppoja että muitakin myymälöitä. Varsinkin vaatteet ovat aivan riistohintaisia. Sitä kun tottui ostelemaan Primarkista £3 maksavia t-paitoja, niin ei hirveästi hotsita maksaa samanlaisesta retkusta 20€.
- Ja tästä pääsemmekin sellaiseen ongelmaan, että ei tässä maassa ole minun mieleisiä vaatteita edes myynnissä. Varsinkin nyt syksyllä, kun kaikki on vaan mustaa, harmaata, ruskeeta tai viininpunaista. Minä haluan värejä! En ole ostanut kovin montaa vaatekappaletta Suomeen paluuni jälkeen. No, onneksi vaatekaapissa on kuitenkin ihan kiva varasto ja valikoima tällä hetkellä. Pahempi ongelma kuitenkin on, että yhdestäkään vaatekaupasta en ole löytänyt sopivia tissiliivejä. Vaikka kuppikoko kasvaisi, niin ympärys kasvaa aina samassa suhteessa, ja sitä minä en tarvitsisi. Britit on selvästikin sen verran rintavia, että siellä tätä ongelmaa ei ollut. Suomessa minun pitäisi mennä jonnekin erikoisliikkeeseen ja maksaa itseni sairaaksi yksistä liiveistä. Ei kiva.
- Palatakseni vielä noihin ruokakauppoihin, niin niissä on sitten aivan vääriä ruokia tarjolla. Ja jugurtti on aivan vääränlaisessa pakkauksessa! Jos vielä kerran saisin sitä hunajalla maustettua kreikkalaista jugurttia... ja Galaxy cookie crunch -suklaata... Tescon espanjalaista munakasta ja shorizoja... Tescon valmisdippejä... Kaksi litraa jäätelöä alle kahdella punnalla... kunnon chipsit... OREIOTA! Voi luoja... Möisin sieluni saatanalle, jos pääsisin teelle ja kunnon skonsseille jonnekkin ihanalle teehuoneelle. Huoh. Taidankin vain hypätä tuosta ikkunasta ulos, niin tämäkin tuska helpottaa. Mutta sentään löysin lempiteetäni jostain ituhippien erikoiskaupasta Jyväskylän keskustasta! Pieni onnen kyynel vierähti poskelle tuolla hetkellä, kun sain sen pakkauksen käsiini.
- Kielen kanssa on ollut enemmän ja vähemmän vaikeuksia, ja Hanna analysoikin minulle rektiohäiriön, kun nuo suomenkielen sanataivutukset ovat toisinaan niin kovin, kovin vaikeita. Lisäksi välittömästi palattuani suomi kuulosti jotenkin tosi omituiselta korvaan, mutta tästä pääsi kyllä ihan päivässä parissa yli. Välillä englanti meinasi puskea läpi ja esimerkiksi tilanteissa, joissa en kuullut, mitä toinen osapuoli sanoi (ja huonon kuulon takia tätä tapahtuu aika usein) kysyin pokkana vaan englanniksi "sorry?" Pikkuhiljaa tämä laantui ihan vaan suomalaisittain "soriksi" ja lopulta perisuomalaiseksi "mitä?" ärähdykseksi. Ja samaan aikaan tunnen olevani niin työkeä, koska brittiminä ei ikinä puhuisi toisille ihmisille noin. Välillä huomaan myös käyttäväni kiitos-sanaa aivan kuin englannissa käytetään "please"-ilmaisua vähän joka välissä. Toisinaan suomi vaan on liian suora, töksähtelevä ja työkeä kieli omaan makuuni. Myös ihan sellaiset perusasiat kuin kellonajat hämmentävät. Jos joku sanoo minulle, että tule sinne puoli kahdeksaksi (half eight eli koulussa opetettu half past eight, käytännössä se "past" tiputetaan aina välistä pois), niin saan ihan tosissaan miettiä, että tarkoitetaanko tässä nyt klo. 7.30 vai klo. 8.30. What a mindfuck.
- Suomenkielinen musiikki taas aiheutti minulle paljon tuskaa kesän aikana. Työmatkaa kun ajoin vähintään sata kilometriä päivässä, niin siinä ehti ihan kivasti kuunnella radiota ja tähän kun lisätään vielä ne työkohteet, joissa radio soi taustalla niin määrä vaan tuplaantuu. Mutta siis nämä tämän kesän suomalaiset biisit ovat olleet aika karmivia. Se JVG:n ja Pete Parkkosen Etenee oli kaikista pahin. Aina kun kuulin sen, sain syövän. Ja koska se oli yksi kesän soitetuimpia kappaleita, olen nyt jo terminaalivaiheessa ja jos kuulen sen vielä yhdenkin kerran, niin kuolen vain poksahtaen pois. Diandran Paha Poikakin oli kyllä ihan hirveetä paskaa. Ja entäs sitten tämä Flexaa... Siis mitä vittua?! Voi kun saisin BBC1:n kuulumaan Ooppelin radiosta.
- Rakas pieni punainen Pooppelini on muutes ehkä parhaita asioita elämässäni tällä hetkellä. Minut on vaan niin luotu ajamaan autoa. Juhannuksena kun ensimmäistä kertaa yli puolen vuoden tauon jälkeen pääsin ajelemaan sillä, niin voin vaikka vannoa, että sain pienen orgasmin kääntäessäni avainta virtalukossa. Se vaan oli niin paras tunne. Tämä vapauden tunne, jonka auto pihassa aiheuttaa, on aivan uskomattoman mieltäkeventävä. Voin lähteä minne tahansa, milloin tahansa ja liikkua täysin vapaasti. Eli on tässä nykyisessä elämässä jotain hyvääkin.
- Toisekseen hyvää nykyhetkessä on maailman paras Hanna-kämppis, joka pitää minut järjissäni, ja yliopistoruoka. En ollut tajunnutkaan kuinka hyvää ruokaa Jyväskylän yliopistolla on tarjolla. Chesterissä minun piti aina mennä kotiin laittamaan ruokaa ja syömään, koska ne White'sin pöperöt eivät todellakaan houkutelleet. Nykyään taas saatan lähteä ihan vain asioikseni yliopistolle syömään, koska sieltä saa edullista, mutta hyvää ja täyttävää ruokaa. Viime viikolla söin lehtipihvin lisukkeineen opiskelijahintaan 4,95€! Ravintolassa saisi maksaa samanlaisesta annoksesta vähintään 3-4 kertaa enemmän.
Ja sitten niitä asioita, joita erityisesti kaipaan Chesteristä:
- Koulumatka
En tiedä onko tämä aivan normaalia, mutta oikeasti pidin aivan valtavasti koulumatkastani. Reittivaihtoehtoja oli useampiakin, mutta käytännössä aina valitsin sen pisimmän, koska siitä oli alkumatkasta aivan henkeäsalpaavat maisemat Pohjois-Walesiin ja loppumatkasta saattoi yhyttää aina silloin tällöin jonkun tutun kävelyseuraksi. Muutaman melkein myöhästymisen jälkeen opin varamaan tuolle matkalle sellaiset 7 minuuttia ylimääräistä aikaa siltä varalta, että jäisin suustani kiinni viimeistään kampuksella.
Nämä kuvat lähinnä raiskaavat tämän Walesin maiseman. Olisipa minulla järkkäri, jolla olisi saanut laatukuvia.
- Meidän rugby-joukkuetta ja kaikkea siihen liittyvää
Varsinaista rugbyn pelaamista en niinkään kaipaa, mutta kaikkea muuta: kuulumista johonkin yhteisöön, ryhmähenkeä, ihmisiä, treenejä ja varsinkin socialeita. Voi jos vain saisin yhden onnistuneen rugbysocialin kokea vielä tämän elämän aikana, niin voisin kuolla aika onnellisena. Minun tekisi niin mieli valottaa, mitä kaikkea noissa socialeissa tapahtuikaan, mutta se ei todellakaan ole julkaistavaa materiaalia. Mutta voin antaa vinkiksi, että vaihdossa ollessanne liittykää johonkin societyyn ja osallistukaa näihin socialeihin. Ehdottomasti vaihdon parasta antia!
- Pubikulttuuri
Oi miksi, miksi meillä ei voi Suomessa olla samanlaista pubikulttuuria kuin Briteissä? Se oli niitä elämän pieniä suuria iloja lähteä kavereiden kanssa pubiin juomaan halpaa kaljaa (no okei meikäläisen tapauksessa sidukkaa) ja syödä samalla kunnon pubiburgerit. Pubit ovat niin ihanan lämpimiä ja kodikkaita. Niissä on aina hyvä tunnelma. Taas minun sydämeen sattuu tämä muistelu.
 |
| Lähipubista sai aivan ihanaa siideriä. Sitä ei myydä missään muualla maailmassa. Arvatkaa ketuttaako? |
Se oli niin mahtavaa. Pidin siitä aivan liikaa. Kaikki oli niin lähellä ja helposti saavutettavissa. Yyyyh. Samoin huoneeni oli niin ihana ketunpesä: aina lämmin ja kotoisa. Hieman kaipaan myös kimppa-asumista, niin että olisi useampia kämppiksiä. Onneksi minulla on nyt sentään Hanna. Yksin asuessa muuttuisin seinähulluksi.
- Laukkarata ja kaikki sen tapahtumat
Jotenkin minusta tuntuu, että Chesterissä oli vähän väliä jotain erikoista tapahtumaa ja markkinaa, ja laukkarata oli oivallinen paikka niiden järkkäämiseen. Pidin niin kovasti tuosta laukkaradasta. Sieltä on hyviä muistoja.
- Kaupungin muurit
Veikkaan, että kovin moni ihminen ei ole asunut elämänsä aikana kaupungissa, jossa on muurit ympärillä, joten tunnen olevani etuoikeutettu. Rakastin Chesterin kaupunginmuureja.
 |
| Koriste muurilla. Se on niin söpö! |
Mitä tästä voi sanoa? Ikävä on. Kaipaan näitä ihmisiä. (ps. mainitsin näistä ulkona otetuista kuvista jossain joulukuun postauksessa, mutta niiden julkaiseminen hieman viivästyi...) Kaikkien kuvien ©Brite
- Edelliseen liittyen kieliä, aksentteja ja yleistä taustamelua
No okei, täällä Jyväskylässä on kyllä elämää, kieliä ja jopa hieman kansainvälistä tunnelmaakin, mutta kesällä kotona kyllä tuntui omituisen hiljaiselta.
- Ratsastustunteja
Voi, kun saisin Sheilan tasoista opetusta myös Jyväskylässä, mutta taitaa jäädä haaveeksi. Ikävä on myös superratsujani Foxia ja Kingiä. <3
 |
| Kunkku-poni |
 |
| Voi luoja... |
 |
| ...että minä niin... |
 |
| ...tykästyin tähän... |
 |
| ... mr. Foxiin <3 |
Chesterissähän on kohtuullisen iso sairaala ja kämppäni oli aivan isoimman kaupungin läpi vievän tien vieressä, joten siitä kulki yötä päivää hälytysajoneuvoja. Aluksi se jatkuva sireenien huudattaminen häiritsi, mutta niin siihenkin vain tottui ja nyt suorastaan kaipaan sitä.
- Kotimatkat pimeällä
Jostain syystä nautin kaikkien iltaisten tai yöllisten aktiviteetien jälkeen vaeltaa pimeydessä tai auringonnousussa kotiin. Vaikea selittää, mutta Chesterissä oli jotain taianomaista pimeällä.
- Luonto, sää ja ilmasto
Olen huono suomalainen enkä erityisemmin pidä Suomen luonnosta. Varsinkaan kesäisin, kun allergioiden takia kutisen ja kärsin niin paljon, vaikka yliannostaisinkin allergialääkkeitä. Kunnon talvesta kyllä nautin, mutta muuten pidin kyllä enemmän myös Brittilän säistä ja ilmastosta. Ne ovat paljon inhimillisemmät kuin täällä Jumalan hylkäämässä Pohjolassa.
- Eläimet
Minulla oli sellainen kaverikissa toisinaan iltaisin lenkkikaverina muureilla. Se oli tosi hellyydenkipeä ja tuli aina suurinpiirtein syliin, kun sitä meni paijaamaan. Awww. Ja ne Grosvenor Parkin puolikesyt oravat! Ne oli niin söpöjä. Ja keväällä vastakuoriutuneet pikkunugetit kanaalissa isojen sorsa-vanhempiensa paimentamina. Kerrassaan hellyttäviä. Siellä kanaalin pohjassa asui varmasti kolmisilmäisiä hirviöitä (koska vesi oli niin saastaisen näköistä), jotka napsivat välipalaksi noita tirppoja, Mutta niitäkin on ikävä. Ja sitä likaista kanaaliakin on itseasiassa aika ikävä. Snif.
- Eläväinen Chesterin keskusta
Katumuusikot ja -taiteilijat, hyväntekeväisyysjärjestöjen rahaa kerjäävät vapaaehtoiset, jopa tämä tyyppi (jolla tosin oli yleensä sininen huppari. Älä ikinä ota siihen katsekontaktia tai olet pulassa). Kaipaan noita päivän piristyksiä.
Kaiken kaikkiaan tekisi niin mieli mennä takaisin, mutta samaan aikaan se olisi pahin painajaiseni, koska ei se olisi sama asia. Siellä olisi eri ihmiset, joten mikään ei olisi niin kuin aikaisemmin. Joku Chesterin loma tulevaisuudessa on hyvin todennäköinen, mutta ensin minun pitää varmaan parannella nämä henkiset haavat ennen kuin voin palata tuohon kenties maailman söpöinpään kaupunkiin. Mutta ehkä vielä joku päivä!
Olin niin luonnottoman onnellinen Chesterissä, että analysoin tuon tilan jonkinlaiseksi tilapäiseksi hormonitasapainon järkkymiseksi. Nyt kun vielä tietäisin, mistä se johtui, niin pystyisin ajamaan itseni takaisin tuohon tilaan. Kaiketi se liittyi siihen, että siellä minulla oli kaksi selvää ryhmää, rugbytytöt ja vaihtariporukka, joiden kautta pystyi identifioimaan itsensä ja olemaan osa jotain, niin se toi elämään sisältöä. Jos vain Jyväskylästäkin löytäisin sen oman paikkani, niin ehkä tää elämä alkasi taas näyttää valoisammalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)